Miten hoidat roolisi työtoverina?
Työyhteisöissä on iät ja ajat ilmennyt monenlaisia ongelmia eikä niitä ikävä kyllä aina pidetä seikkoina, joihin oikeasti voi saada muutosta aikaan.
Tottakai esimiehet ja johtajat ovat avaihenkilöitä kantamaan vastuuta omasta työpaikkakulttuuristaan ja toivottavasti näissä asemissa on persoonallisuustyypeiltään sellaisia ihmisiä, jotka ovat myös herkkiä huomaamaan tilanteita ja tarpeeksi rohkeita tekemään muutoksia. Herkkyys ja rohkeus yhdessä ovat valtava voimavara.
Kuitenkin hyvää luodaan käytännön tasolla joka päiväisissä tilanteissa työtovereiden kesken. Kaikilla on tarve tulla nähdyksi, kuulluksi ja ymmärretyksi ja kaikilla on myös erilainen tapa ilmaista itseään sekä myös erilaisia energiatasoja. Haastavaa, mutta ei mahdotonta.
Ihmissuhteita. Niistä on kysymys. Jokainen haluaa voittaa, saada tahtonsa läpi ja se on hyvä piirre, kun ajetaan työn ja tuloksen kannalta tärkeitä tehtäviä eteenpäin. Halutaan saada aikaiseksi. Hyvä piirre se ei ole, jos siinä samalla ei huomaa koko työyhteisön merkitystä onnistumiselle ja menestykselle. Jopa sille yksittäiselle menestykselle.
Olen aina arvostanut ihmisiä, jotka omasta asemastaan huolimatta -oli sitten työntekijä, esimies tai johtaja- kohtaavat työtoverin aina asiallisesti, uteliaasti ja haluavat aidosti nähdä toisen ihmisen. Sillä asenteella luodaan ihmeitä ihan tavallisessa arjessa.
Viime päivinä olen saanut seurata sivusta erästä hieman hämmentävää tilannetta työelämästä. Eräs henkilö oli minuun yhteydessä ja ihmetteli tapahtumaketjua, johon joutui. Kehityskeskustelua, työterveyshuoltoa, työkyvyn arviointia. Sinällään hyvä polku, mutta huolestuin siitä miten huonosti tällaista tilannetta hoidetaan esimiestasolla. Olen itse ollut kyseisen henkilön työtoveri ja tiedän, että hän on äärimmäisen tunnollinen ja työn tekemiseen keskittyvä. Kahvihuoneessa istumiset tai muu löysästi ottaminen ei hänelle sovi vaan hän on persoonaltaan tekijä.
Tällainen touhuaminen ei kaikkia miellytä ja yllämainittuun tapahtumaketjuun hän joutui täysin yllättäen eikä missään vaiheessa ole hänelle selitetty selkokielellä mistä on kyse. Taustalla on "joidenkin" työtovereiden ristiriitaisia lausuntoja hankalasta työtoverista ilman, että esimies olisi osannut luoda vuorovaikutteista keskustelu- ja kuuntelutilannetta saati, että työyhteisön jäsenet olisivat hänen kanssaan asiasta avoimesti keskustelleet.
En tähän halua sen tarkemmin mennä, mutta tietyt yleiset epäkohdat niin johtamisesta kuin työyhteisöstä nousee tässä esille: alussa mainitsin rohkeuden ja herkkyyden johtamisessa ja se puuttuu tässä kokonaan. Ymmärrys persoonallisuustyypeistä ja siitä miten tiimityötä rakennetaan tuloksellisesti ei toteudu. Ei myöskään toimenpiteet työssäjaksamisen edistämiseksi. Esimerkissä oleva esimies kuvastaa enemmänkin hallinnollista esimiestä, ei suinkaan oikeasti työyhteisön johtamista ymmärtävää esimiestä. Myös kehityskeskustelut ja toimenpiteet tämänkaltaisen johtamisen alla jää usein näköalattomiksi ja tehdään näennäisiä ratkaisuja.
Työtovereiden kohdalla nousee myös esiin se yleinen ongelma, ettei kukaan mieti miten itse voi vaikuttaa siihen, että työyhteisö voi hyvin. Sen sijaan, että haetaan jotain muuta hoitamaan tätä minun pahaa mieltä ei mietitä miten sitä asiaa voi ratkaista itse. Miten voi itse luoda hyvää.
Ristiriidat yleensä nousevat tilanteista, joissa haetaan vain itselle oikeutta tai etsitään syitä omaan epämukavaan oloon ulkopuolelta. Ristiriidan lähtökohta on aina "Minä".
Eli jokainen voi vaikuttaa asioihin kehittymällä, oppimalla, laajentamalla omaa tietoisuuttaan itsestään ja ympäristöstään. Hyväksymällä ja tukemalla erilaisuutta. Työssä on aina omat sääntönsä ja ne ovat kaikille samat. Ihan samalla tavoin tulee kunnioittaa myös itseään ja sitä kautta työtoveriakin. Siinäkin on sääntönsä. Ihmisarvo kun on, Wikipediaa lainatakseni, moraalinen ja juridinen käsite.
Joskus ristiriidat ovat meille merkki siitä, että on väärässä paikassa. Sekin pitää vain silloin tiedostaa, hyväksyä ja nauttia edessä olevasta muutoksesta. Muutos kun voi lähteä kasvamaan meissä jo tunnetasolla ennen kuin osaamme luoda sitä sanoiksi.
Tottakai esimiehet ja johtajat ovat avaihenkilöitä kantamaan vastuuta omasta työpaikkakulttuuristaan ja toivottavasti näissä asemissa on persoonallisuustyypeiltään sellaisia ihmisiä, jotka ovat myös herkkiä huomaamaan tilanteita ja tarpeeksi rohkeita tekemään muutoksia. Herkkyys ja rohkeus yhdessä ovat valtava voimavara.
Kuitenkin hyvää luodaan käytännön tasolla joka päiväisissä tilanteissa työtovereiden kesken. Kaikilla on tarve tulla nähdyksi, kuulluksi ja ymmärretyksi ja kaikilla on myös erilainen tapa ilmaista itseään sekä myös erilaisia energiatasoja. Haastavaa, mutta ei mahdotonta.
Ihmissuhteita. Niistä on kysymys. Jokainen haluaa voittaa, saada tahtonsa läpi ja se on hyvä piirre, kun ajetaan työn ja tuloksen kannalta tärkeitä tehtäviä eteenpäin. Halutaan saada aikaiseksi. Hyvä piirre se ei ole, jos siinä samalla ei huomaa koko työyhteisön merkitystä onnistumiselle ja menestykselle. Jopa sille yksittäiselle menestykselle.
Olen aina arvostanut ihmisiä, jotka omasta asemastaan huolimatta -oli sitten työntekijä, esimies tai johtaja- kohtaavat työtoverin aina asiallisesti, uteliaasti ja haluavat aidosti nähdä toisen ihmisen. Sillä asenteella luodaan ihmeitä ihan tavallisessa arjessa.
Viime päivinä olen saanut seurata sivusta erästä hieman hämmentävää tilannetta työelämästä. Eräs henkilö oli minuun yhteydessä ja ihmetteli tapahtumaketjua, johon joutui. Kehityskeskustelua, työterveyshuoltoa, työkyvyn arviointia. Sinällään hyvä polku, mutta huolestuin siitä miten huonosti tällaista tilannetta hoidetaan esimiestasolla. Olen itse ollut kyseisen henkilön työtoveri ja tiedän, että hän on äärimmäisen tunnollinen ja työn tekemiseen keskittyvä. Kahvihuoneessa istumiset tai muu löysästi ottaminen ei hänelle sovi vaan hän on persoonaltaan tekijä.
Tällainen touhuaminen ei kaikkia miellytä ja yllämainittuun tapahtumaketjuun hän joutui täysin yllättäen eikä missään vaiheessa ole hänelle selitetty selkokielellä mistä on kyse. Taustalla on "joidenkin" työtovereiden ristiriitaisia lausuntoja hankalasta työtoverista ilman, että esimies olisi osannut luoda vuorovaikutteista keskustelu- ja kuuntelutilannetta saati, että työyhteisön jäsenet olisivat hänen kanssaan asiasta avoimesti keskustelleet.
En tähän halua sen tarkemmin mennä, mutta tietyt yleiset epäkohdat niin johtamisesta kuin työyhteisöstä nousee tässä esille: alussa mainitsin rohkeuden ja herkkyyden johtamisessa ja se puuttuu tässä kokonaan. Ymmärrys persoonallisuustyypeistä ja siitä miten tiimityötä rakennetaan tuloksellisesti ei toteudu. Ei myöskään toimenpiteet työssäjaksamisen edistämiseksi. Esimerkissä oleva esimies kuvastaa enemmänkin hallinnollista esimiestä, ei suinkaan oikeasti työyhteisön johtamista ymmärtävää esimiestä. Myös kehityskeskustelut ja toimenpiteet tämänkaltaisen johtamisen alla jää usein näköalattomiksi ja tehdään näennäisiä ratkaisuja.
Työtovereiden kohdalla nousee myös esiin se yleinen ongelma, ettei kukaan mieti miten itse voi vaikuttaa siihen, että työyhteisö voi hyvin. Sen sijaan, että haetaan jotain muuta hoitamaan tätä minun pahaa mieltä ei mietitä miten sitä asiaa voi ratkaista itse. Miten voi itse luoda hyvää.
Ristiriidat yleensä nousevat tilanteista, joissa haetaan vain itselle oikeutta tai etsitään syitä omaan epämukavaan oloon ulkopuolelta. Ristiriidan lähtökohta on aina "Minä".
Eli jokainen voi vaikuttaa asioihin kehittymällä, oppimalla, laajentamalla omaa tietoisuuttaan itsestään ja ympäristöstään. Hyväksymällä ja tukemalla erilaisuutta. Työssä on aina omat sääntönsä ja ne ovat kaikille samat. Ihan samalla tavoin tulee kunnioittaa myös itseään ja sitä kautta työtoveriakin. Siinäkin on sääntönsä. Ihmisarvo kun on, Wikipediaa lainatakseni, moraalinen ja juridinen käsite.
Joskus ristiriidat ovat meille merkki siitä, että on väärässä paikassa. Sekin pitää vain silloin tiedostaa, hyväksyä ja nauttia edessä olevasta muutoksesta. Muutos kun voi lähteä kasvamaan meissä jo tunnetasolla ennen kuin osaamme luoda sitä sanoiksi.
Kommentit
Lähetä kommentti